Perintövero, sukupolvenvaihdokset ja uutisointi

Tänään HS:n verkkosivuilla julkaistiin varsin tunteita herättävä juttu Suomen verotuksesta. Suomalaisen perheyrityksen Onvest-konsernin pääomistaja, perintöveron poistamista ajavan Perheyritysten Liiton valtuuskunnan jäsen Maarit Toivanen-Koivisto kertoo lehdessä muuttavansa perheensä kanssa Portugaliin pakoon perintöverotusta. Jutun mukaan perhe valmistautuu sukupolvenvaihdokseen ja haluaa tässä tilanteessa välttää uhkaavan perintöveron. Toivainen-Koiviston mukaan veroprosentti olisi 20 ja maksuaikaa vain yksi vuosi. Hänen lapsillaan ei hänen mukaansa olisi mahdollisuutta maksaa tällaista veroa ja näin verotus uhkaa koko sukupolvenvaihdosta ja voisi pakottaa myymään yrityksen.

Tämä kieltämättä kuulostaa pahalta. 20 % perittävän yrityksen arvosta vuodessa olisi aikasen paljon, eikä kukaan varmaan halua, että merkittävä perheyritys jouduttaisiin myymään pois sitä monta sukupolvea hoitaneen yrittäjäperheen käsistä.

Artikkelissa esitettyjä tietoja kannattaa kuitenkin katsoa hiukan kriittisemmin. Ne eivät nimittäin vaikuttaisi pitävän ihan paikkaansa.

Sukupolvenvaihdostilanteissa saatavasta perintöveron huojennuksesta säädetään perintöverolain 55 §:ssä. Sukupolvenvaihdoksella tarkoitetaan tilanteita, joissa perijä perii yli 10 % osuuden yrityksestä ja jatkaa yritystoimintaa esim. toimimalla yrityksen johdossa tai hallituksen jäsenenä. Sukupolvenvaihdostilanteissa verotusta huojennetaan niin, että verotuksen kohteena on teoriassa 40 % perittävän yrityksen tai maatilan arvosta. Käytännössä vähemmän, koska omaisuuden arvostuskriteerit ovat lievemmät kuin muussa perintöverotuksessa.

Perintöverolain 11 §:n mukaan perilliset ylenevässä tai alenevassa sukupolvessa, aviopuoliso sekä tämän perilliset ylenevässä tai alenevassa polvessa maksavat normaalista perinnöstä perintöveroa I-veroluokan mukaan. Vero on progressiivinen, tässä veroluokassa enimmillään vajaat 19 % (ensi vuoden alusta 20 %).

40 % tästä 20 %:sta on 8 %. Tämän verran siis jälkeläinen tai aviopuoliso voi sukupolvenvaihdostilanteessa joutua perintöveroa maksamaan. Omaisuuden arvostamista koskevista säännöksistä johtuen vero on yleensä vielä selvästi alle 8 % perittävän yritysomaisuuden todellisesta arvosta.

Perintöverolain 56 §:n mukaan sukupolvenvaihdostilanteissa verovelvolliselle annetaan hakemuksesta korotonta maksuaikaa viisi vuotta.

Siis: Siis jos kyseessä on sukupolvenvaihdos on vero vajaa 8 % viiden vuoden maksuajalla. Ei 20 % vuoden maksuajalla.

En kiistä, etteikö vajaa 8 % liki miljardiluokan yrityksestä olisi iso summa rahaa. Kuitenkin 8 % perittävän yrityksen arvosta viidessä vuoden kuluessa on aikalailla eri kuin 20 %:n maksaminen vuodessa. Maksaminen onnistuu viidessä vuodessa esim. 1,6 % vuosittaisella osingolla kokonaan. Ei tuon maksaminen varmaan useimmista kivaa ole, mutta ottaen huomioon tällaista omaisuutta vastaan käytettävissä olevat rahoitusjärjestelyt tämän kokoisen veron ei pitäisi uhata perijöiden mahdollisuutta jatkaa yritystoimintaa.

*Juristeriaa* Joku saattaa tässä kohti kiinnittää huomiota siihen, että sukupolvenvaihdoshuojennuksessa vaaditaan siirtyvän omistusosuuden olevan 10 % per perijä. Lehtitietojen mukaan Toivanen-Koiviston omistusosuus Onvestissa olisi 54  % ja hänen perheessään olisi kuusi lasta. Mikäli kaikki kuusi lasta haluaisivat jatkaa yritystoimintaa tasakokoisilla omistusosuuksilla ei 10 % omistus per perijä täyttyisi. Kuitenkin nykyisen oikeuskäytännön (KHO 2013:11) mukaan yhteislahjana (ja vastaavasti testamentilla) useammalle perijälle siirtyvä yhteinen omistusosuus oikeuttaa sukupolvenvaihdoshuojennukseen, kunhan siirtyvä omistusosuus yhteensä on yli 10 %. Mikäli siis tarkoitus on, että kaikki perijät jatkavat yritystoimintaa, on omaisuuden siirtyminen hoidettavissa niin, että sukupolvenvaihdoshuojennuksen edellytykset täyttyvät.*Juristeria päättyy*


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s