VALTTERI AALTONEN

Vihreiden puoluevaltuusto hyväksyi viikonloppuna kokouksessaan puolueen uudet turvapaikkapoliittiset linjaukset.

Vihreiden perusviesti on, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä on rikki, mitä on kyllä todella vaikea kiistää. Muutenkin esitettyjen linjausten tavoitteissa on paljon hyvää. Joistain ehdotetuista keinoista onkin sitten helpompi olla eri mieltä.

Vihreiden ohjelman johdannossa kiinnitetään huomio siihen tosiasiaan, että Eurooppaan tulevat turvapaikanhakijat ovat vain häviävän pieni osa maailman pakolaisongelmasta. Valtaosa maailman 65 miljoonasta pakolaisesta on maiden sisäisiä pakolaisia ja kotimaastaankin paenneista paristakymmenestä miljoonasta ylivoimainen enemmistö ei tule länsimaihin. Tärkeä havainto, jonka voisi luontevasti ajatella perustelevan jopa koko turvapaikkajärjestelmää koskevaan uudelleenarvioinnin. Valitettavasti vihreidenkin paperissakin se jää irtonaiseksi faktatiedoksi, josta ei tunnu löytyvän asiayhteyttä vihreiden linjauksiin.

Turvapaikkaprosessi

Vihreiden linjapaperissa vaaditaan turvapaikkahakemusten perusteellisesta ja läpinäkyvää käsittelyä. Tähän vaatimukseen on helppo yhtyä. Sipilän hallitus on tehnyt tehokkuuden nimissä turvapaikkaprosessiin muutoksia, joilla ei juuri ole todellista vaikutusta turvapaikkaprosessin kestoon, mutta jotka aiheuttavat epäselvyyksiä prosessin eri vaiheissa ja voivat vaarantaa hakijoiden oikeusturvaa. Valitusaikoja on lähinnä symbolisesti lyhennetty, avustajan saamista rajoitettu prosessin alkuvaiheessa ym. Olisi oikeasti paljon fiksumpaa, että hakemukset käsiteltäisiin kerralla kunnolla, kuin että hallinto-oikeuksiin tulee valituksia, joissa hakemuksen käsittelyn on ollut puutteellista.

Pakkopalautukset

Vihreiden linjauksissa vaaditaan, että lapsia ei saa pakkopalauttaa turvattomiin maihin. Käytännössä tämä tarkoittaisi automaattista oleskeluluvan myöntämistä kaikille tarkoitetuista ”turvattomista maista” tuleville lapsiperheille. Vaikka sitä ei erikseen mainita, ”turvattomilla mailla” viitataan varmaankin ennen kaikkea Afganistaniin.

Tässä minusta mennään populismin puolelle. Ensinnäkin kansainvälinen humanitäärinen oikeus koskee niin lapsia kuin aikuisiakin. Suomen perustuslain ja kv-sopimusten nojalla on selvää, että sen enempää lapsia kuin aikuisia ei saa palauttaa vaarallisiin olosuhteisiin. Ja vaikka Afganistan ei varmasti ole parhaita maita elää ja vaikka monella sieltä tulevalla on perusteet turvapaikkaan, se ei koko maan tasolla ole satunnaiselle asukkaalleen sillä tavalla vaarallinen, mitä esim. kansainvälistä suojelua koskevat sopimukset tarkoittavat. Tavalliselle siviilille liikenne on Afganistanissakin suurempi uhkatekijä kuin konfliktiväkivalta. Siksi Afganistaninkin osalta turvapaikkahakemusten käsittelyn tulee jatkossakin perustua hakijan yksilöllisiin olosuhteisiin ja siksi edelleen myös kielteisen päätöksen saaneita hakijoita tullaan sinne palauttamaan. Enkä oikeasti odota tämän muuttuvan, vaikka vihreistä tulisi pääministeripuolue.

Humanitäärinen viisumi

Vihreät nostavat esiin laillisten maahantuloväylien puuttumisen syynä ihmissalakuljetukselle ym. vaaroille, jotka turvapaikanhakuun Eurooppaan tulevia kohtaavat. Tähän esitetään ratkaisuksi humanitääristä viisumia, jonka avulla voisi tulla laillisesti ja turvallisesti hakemaan Suomesta turvapaikkaa.

On täysin totta, että nykyinen turvapaikkajärjestelmä on kestämätön. Se on muodostunut hengenvaaralliseksi estejuoksuksi, joka karsii joukosta pois heikommat ja aiheuttaa vuosittain tuhansia kuolonuhreja.

Ihmissalakuljetusta ja muita lieveilmiöitä voidaan varmasti vähentää luomalla laillisia ja turvallisia keinoja hakea turvapaikkaa. Tämä taas voidaan tehdä fiksulla tavalla, tai sitten vähemmän fiksulla. Kohdemaahan turvapaikahakuun pääsyyn oikeuttava humanitäärinen viisumi edustaa mielestäni sitä vähemmän fiksua.

Kuten todettu, maailmassa on kymmeniä miljoonia pakolaisia. Lisäksi Eurooppan pyrkivien joukossa on monia, jotka käyttävät turvapaikkajärjestelmää elintasosiirtolaisuuden väylänä. Vaikka pyrkimys oman elämän parantamiseen on inhimillisesti hyvin ymmärrettävä, järjestelmän väärinkäyttö vie resursseja oikeasti tarvitsevilta ja nakertaa turvapaikkajärjestelmän legitimiteettiä. Siksi mahdollisuudet järjestelmän väärinkäyttöön pitäisi pyrkiä poistamaan. Turvapaikkajärjestelmää käytetään elintasosiirtolaisuuteen erityisesti siksi, että niistäkin turvapaikanhakijoista, joilla ei ole perustetta kansainväliseen suojeluun, suuri osa saa tavalla tai toisella jäädä maahan. Erityisesti jos lähtömaan kanssa ei ole palautussopimusta, niin kerran maahan tullutta ei helposti saa maasta pois.

Jotta humanitäärinen viisumi ei ruokkisi tätä toimintaa, sen myöntämisen yhteydessä pitäisi käytännössä tehdä erillinen turvapaikan perusteiden tutkinta. Kun tähän tuskin kovin perusteellisesti olisi mahdollisuutta, viisumi saatettaisiin käytännössä päätyä antamaan vähän kaikille, jotka sitä haluavat. Silloin kohdemaahan pääsyy oikeuttavasta viisumista muodostuisi helposti uusi väylä joka lisäisi turvapaikkajärjestelmän käyttöä elintasosiirtolaisuuteen.

Jos taas viisumin myöntämisen perusteista tehtäisiin tiukat, se ei juuri auttaisi nykyjärjestelmän ongelmiin. Laillinen ja turvallinen väylä turvapaikanhakuun ylipäänsä vaikuttaisi ihmissalakuljetukseen vain, jos se olisi kaikkien tarvitsevien tai edes enemmistön käytössä. Kun muistetaan maailman 60 miljoona pakolaista, on helppo ymmärtää, miksi humanitäärinen viisumi olisi parhaimmillaankin jeesusteippiä Titanicin kylkeen.

Väliaikainen oleskelulupa kielteisen päätöksen saaneille

Samalla tavalla ongelmallinen on ohjelmassa esitetty vaatimus myöntää tilapäinen oleskelulupa kaikille niille, jotka kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen kieltäytyvät poistumasta maasta ja joita ei palautussopimusten puuttuessa (esim. Irak) voida pakolla palauttaa. Vaikka sen voi ajatella olevan inhimillisesti perusteltua nyt maassa olevien osalta, niin se loisi samalla kannustimia pyrkiä Suomeen vääristä syistä. Tieto eri maiden oleskelulupajärjestelmistä saavuttaa maailman joka kolkan valokuidun nopeudella. Ei olisi hyvä viesti lähettäväksi Irakiin, että jokainen irakilainen saa Suomesta oleskeluluvan, kun vain pääse tänne ja ilmoittaa, ettei aio palata.

Voidaanko tämä sitten tehdä fiksummin?

Ainoa oikeasti kestävä ja tehokas tapa helpottaa turvapaikanhakua on nähdäkseni, että hakemuksen voisi jättää Euroopan ulkopuolella ja hakija odottaisi sen käsittelyä ulkomailla. Tämä tietysti vaatisi pakolaisleirejä, joissa hakemukset voisi jättää ja joissa odottaa niiden käsittelyä.

Tähän myös liittyy se, mistä vihreiden linjauksissa olen kovasti samaa mieltä, nimittäin vaatimus Suomen pakolaiskiintiön kasvattamisesta. Kiintiöpakolaisuus on se suunta, mihin koko turvapaikkajärjestelmää pitäisi viedä. Se on inhimillisesti paljon kestävämpi ja hallittavampi ratkaisu kuin nykyinen resursseja ja ihmishenkiä järjettömästi hukkaava kilpajuoksu.

Järjestelmän korjaaminen vaatii kansainvälistä yhteistyötä

Jotta Euroopan ulkopuolelta käsin olisi mahdollisuus hakea turvapaikkaa, se vaatisi paikkoja joissa odottaa hakemuksen käsittelyä. Eikä ole kymmenien miljoonien potentiaalisten hakijoiden vuoksi kestävä ratkaisu, jos ainoa vaihtoehto on ottaa kaikki turvapaikan kriteerit täyttävät heti sisään. Itse uskon vakaasti, että pitkän päälle kestävä turvapaikkapolitiikka voi perustua vain Euroopan ulkopuolella oleviin länsimaiden rahoin ylläpidettyihin pakolaisleireihin, joista otetaan ihmisiä Eurooppaan kiireellisyysjärjestyksessä pakolaiskiintiöiden kautta (joiden tällöin minusta pitäisi olla selkeästi nykyisiä kiintiöitä suuremmat). Jotta järjestelmässä olisi mitään itua, pitäisi Eurooppaan turvapaikkaa hakemaan tulevat vastaavasti siirtää näille leireille odottamaan vuoroaan, ehkä hyvin rajattuja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Tässäkin järjestelmässä tietysti suurin osa pakolaisista olisi leireillä, mutta erona nykysysteemiin Eurooppaan pääsevät valikoituisivat suurimman tarpeen, ei henkilökohtaisten voimavarojen perusteella. Tällainen malli karsisi käytännössä myös järjestelmän väärinkäytön ja lopettaisi ihmissalakuljetuksen ainakin turvapaikanhakijoitten osalta. Ja rahan käyttäminen pakolaisleireihin on sinänsä fiksua, koska siellä panostusten vaikuttavuus on suurin. (Kokonaisuutena aihe on niin laaja, että siihen pitää palata perusteellisemmin toisessa kirjoituksessa.)

Tällainen vaatisi tietysti isoja muutoksia järjestelmään ja voitaisiin toteuttaa vain eurooppalaisena yhteistyönä. Kuitenkin se nähdäkseni on tapa, jolla järjestelmä ja siihen käytetyt resurssit voitaisiin saada järkevämmin auttamaan kaikkia kymmeniä miljoonia pakolaisia sen sijaan, että päähuomio ja valtaosa resursseista kohdistuu siihen pieneen osaan, jolla on mahdollisuus lähteä Eurooppaan turvapaikanhakuun.

Vihreiden linjauksiin kohdistetun kritiikin jälkeen on tietysti todettava, ettei muiltakaan puolueilta ole tullut kovin kauas katsovia esityksiä turvapaikkajärjestelmän kehittämiseksi. Ylipäänsä asian ympärillä on jääty suuntaan ja toiseen politikoimaan lähinnä yksityiskohtien ja irtopisteiden perässä ilman pyrkimystä pohtia isoa kuvaa. Turvapaikapolitiikkaa ylipäänsä vaivaa se, että sitä tehdään lähinnä puolen vuoden – vuoden aikajänteellä. Kuitenkin mm. ilmastonmuutoksen myötä pakolaisuuden paine todennäköisemmin kasvaa kuin helpottaa ja turvapaikkapolitiikka pitäisi suunnitella niin, että se olisi niin humanitäärisesti kuin yhteiskunnallisesti kestävää kymmenienkin vuosien aikajänteellä. Sitä ei nykyinen järjestelmä ole, eikä siitä sellaista millään pienillä viilauksilla saa.