VALTTERI AALTONEN

Elina Lepomäen eilistä ulostuloa sote-uudistuksen tiimoilta voidaan pitää rohkeana. Kokoomuksen kansanedustaja Lepomäki sanoi hallituksen sote-mallista julkisesti sen, mitä sote-asiantuntijat ja taloustieteilijät ovat sanoneet koko ajan. Se ei todennäköisesti tuo säästöjä, eikä paranna palveluiden saatavuutta, vaan luultavammin heikentää niitä. Ja vielä tavalla, jota on todella vaikea korjata jälkikäteen. Mitään täysin uutta Lepomäki ei siis julki kertonut. Mutta on joka tapauksessa pidettävä kunnioitettavana, että kansanedustaja uhmaa näin avoimesti puolueensa johtoa sen vuoksi, että näkee sen tekevän väärin. Tätä tapahtuu politiikassa paljon harvemmin kuin toivoisi.

Ihan täysin yllättynyt en Lepomäen teosta ollut. Hän on kansanedustajana aikaisemminkin osoittanut asettavansa johdonmukaisuuden ja älyllisen integriteetin puolueuskollisuuden yläpuolelle.

Kuulun itse niihin, joita ei markkinatalous tai voiton tekeminen terveyspalveluissa sinänsä suuremmin häiritse, jos se onnistutaan valjastamaan niin, että se vahvistaa kokonaisuutta ja ohjaa yksityisiä toimijoita tuottamaan parempia sote-palveluita. Kuitenkin juuri tässä hallituksen soten ns. valinnavapausmalli näyttää epäonnistuvan pahasti.  Sitä laadittaessa on ollut liian tiukat yritysten etuun liittyvät reunaehdot, jotta olisi voitu hakea oikeasti keinoja saada kilpailu palvelemaan hoitoa tarvitsevia. Siksi se on samaan aikaan sekä surkeaa sotea että huonoa markkinataloutta.

Kun tähän lisätään maakuntamalli, joka on viritetty palvelemaan alueellisia valtapoliittisia intressejä, ei järkevää hallintorakennetta, niin paketti on yksinkertaisesti kelvoton.

Niin, ja lisätään vielä EU:n kilpailuoikeuteen liittyvät merkittävät riskit, jotka voisivat ajaa koko mallin jälkikäteen komeaan umpikujaan.

Lepomäen kannanottojen jälkeen huomiota on kuitenkin erityisesti syytä kiinnittä hallituksen ja hallituspuolueiden johdon reaktioon. Kun Lepomäki haukkui hallituksen sote-mallin, niin kukaan hallituksesta ei oikeastaan yritä kiistää hänen kritiikkiään. Kukaan ei tunnu edes viitsivän yrittää puolusta mallia ja väittää, että siitä kansalaiset hyötyisivät.

Kokoomuksen johdon vastaukset kritiikkiin ovat olleet, että hallitus on sitoutunut sote-malliin ja siksi se pitää viedä läpi. Uudistuksen valmistelusta vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) katsoo, että esitys pitää viedä eteenpäin, koska ”tätä on niin pitkään valmisteltu”. Korostetaan myös, että lakejahan voi vielä muuttaa eduskuntakäsittelyssä.

Edes yksityisten terveysalan yritysten edunvalvoja ja mallin innokkain lobbaaja Hyvinvointialojen Liitto ei kehtaa väittää mallia hyväksi. Sen sijaan vain vaaditaan, että se on ongelmistaan huolimatta vietävä läpi.

Mainitut argumentit soten läpiviemisen puolesta eivät kuitenkaan lainkaan kestä tarkastelua.

Ensinnäkin se, että hallitus on sopinut jotain, ei voi olla peruste viedä sitä läpi, jos se ei vastaa Suomen tai suomalaisten etua. Hallitus on peruuttanut paljon parempiakin esityksiään, joten tämänkään peruuttamisen ei tarvitsisi olla hallituksen kannalta lopun alku.

Lisäksi on täysin väärin väittää, että sote pitää laittaa uusiksi vain uudistamisen ilosta. Sote-uudistusta tarvitaan, koska pitää saada sote-palveluiden kokonaisuuteen lisää tehokkuutta. Tehokkuutta tarvitaan, jotta olemassaolevilla resursseilla kyetään tarjoamaan väestölle kunnolliset sote-palvelut myös jatkossa. Siksi uudistusta, joka ei vähennä kustannuksia ja paranna palveluiden tuotannon tehokkuutta (ja sitä kautta saatavuutta, koska saatavuus ei parannu, ellei tehokkuus parannu) ei siis kannata tehdä. Varsinkaan sitä ei kannata tehdä, jos se todennäköisemmin heikentää palvelujen tasapuolista saatavuutta. Ja ainakaan sitä ei kannata tehdä, jos aiheuttaa valtavan kalliin ja riskialttiin siirtymävaiheen, kuten poliittisista lehmänkaupoista johtuen kertarysäyksellä toteutettava hallituksen sote-ja maakuntauudistus aiheuttaisi. Ja todellakaan uudistusta ei pidä tehdä, jos se kaiken tämän lisäksi luo uudet ja todella vaikeasti muutettavat rakenteet, joiden järkeistäminen jälkikäteen on liki mahdotonta.

Josta päästään sote-mallin seuraavaan ongelmaan. Kun kyse on ihmisten terveyspalveluista, niin pohjimmiltaan kyse on ihmisten hengestä ja terveydestä. Tällöin ei oikeasti voida tehdä niin, että ajetaan järjestelmä kaaokseen ja sitten aletaan pala palalta korjailla katsoen, josko tästä saataisiin vähitellen toimiva. Sellaisen inhimillinen hinta on yksinkertaisesti liian korkea. Ja hallituksen sote-mallin korjaaminen jälkikäteen olisi muutenkin todella tuskaista. Valinnvapausmallin perusrakenne kun on viallinen, eikä sitä korjata reunoja hiomalla. Mitenköhän helppoa on laittaa kokonaan uusiksi järjestelmä, jota varten on rakennettu kokonainen hallinnon taso ja jota varten ovat yksityiset toimijat tehneet miljardiluokan investointeja?

On myös täysin epärehellistä väittää, että sote-mallin viat voisi korjata eduskuntakäsittelyssä. Kuten mainittu mallin suurimmat ongelmat ovat sen ytimessä. Perusterveydenhoidon valinnanvapausmallissa ja 18 maakunnassa. Nämä ovat myös hallituspuolueiden keskinäisen sopimuksen ydinosat, joten niihin on taatusti kiellettyä koskea valiokunnissa. Ylipäänsä, jotta mallista voitaisiin saada toimiva, se pitäisi pistää uusiksi perusteita myöten. Tällaiseen laajaan uuteen lainsäädäntötyöhön ei ole mahdollisuuksia valiokunnissa, vaan se pitää tehdä kunnollisena uutena virkamiesvalmisteluna ministeriöissä.

Se on toki totta, että mikään malli ei ole täydellinen. Mutta on parempia ja huonompia malleja, eikä ole mitään syytä tehdä tarkoituksella erityisen huonoa. Paljon parempaan pystytään. Eikä se pohjimmiltan vaadi muuta kuin, että asiantuntijoita kuunnellaan enemmän ja lobbareita vähemmän. Ja että ihmisten oikeus hoitoon ja terveyteen asetetaan korkeimmaksi tavoitteeksi ohi alue- ja kuntapoliittisten intohimojen.