VALTTERI AALTONEN

Viime päivinä on vellonut keskustelu sote- uudistuksen EU-oikeudellisen notifioinnin ympärillä. Kyse ei ole ihan kevyimmästä aiheesta, mutta yritän tässä mahdollisimman yksinkertaisesti avata, mistä asiassa kyse, ja miksi hallituksen yritys kiertää perustuslakivaliokunnan asettama notioimisvelvollisuus ei pidä vettä.

EU:ssa kilpailua vääristävät valtiontuet ovat taloudellisessa toiminnassa kiellettyjä SEUT (Sopimus Euroopan Unionin Toiminnasta) 107 artiklan nojalla. Jäsenvaltiolla on SEUT 108(3) artiklan ​(muista tämän artiklan numero, se on myöhemin tärkeä) nojalla velvollisuus ilmoittaa, eli notifioda, EU-komissiolle kaikista suunnittelemistaan tuista ja tukiluonteisista toimista. Näin komissio voi ottaa kantaa, ovatko suunnitellut toimenpiteet valtiontukea ja ovatko ne sellaista valtiontukea, jotka EU-sääntely kieltää.

SEUT 108(3) kohdan nojalla ilmoitettuja toimenpiteitä koskee artiklan mukaan ns. stand still-velvoite, eli jäsenvaltio ei saa ottaa tukea käyttöön, ennen kuin asiassa on saatu komission kanta.

”3. Komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa…. …Jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös.”

No

Hallituksen sote-mallin valinnanvapausjärjestelmän suhteesta EU:n kilpailuoikeuteen on ollut pitkään epäselvyyttä. Tarinaan on mahtunut käänteitä keskiverron Hollywood-elokuvan verran. Jos kuitenkin leikataan nykyhetkeen, niin viime viikon perjantaina perustuslakivaliokunta antoi viimeisen lausuntonsa (PeVL 65/2018) sote-uudistuksesta, jossa se edellytti, että valinnanvapausjärjestelmä on notifioitava komissiolle SEUT 108(3) artiklan mukaisesti (tai sitten vaihtoehtoisesti lykättävä sen voimaantuloa tai jos ei valita kumpaakaan edellä mainittua, niin tuotava se vielä kerran perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi).

Hallitus ei suurin surminkaan ole missään vaiheessa halunnut notifioida mallia. Toisaalta sen vuoksi, että se ilmeisesti pelkää saavansa komissiolta rukkaset. Toisaalta sen vuoksi, että hallituksella on koko ajan ollut itseaiheutettu kiire milloin minkäkin lukkoon lyödyn maakuntavaalien ajankohdan vuoksi. Stand still-velvoite kun olisi estänyt järjestelmän säätämisen tulemaan voimaan asian olleessa komission käsiteltävänä.

Tähän mennessä hallituksen malli toki olisi ehditty jo notifioida useampaan kertaankin, jos hallitus olisi alun perin asiaan tarttunut. Mutta perustuslakivaliokunnan ja EU-asiantuntijoiden hyvää tarkoittava yritys suojella hallitusta sen omalta kovapäisyydeltä ei ole tuottanut hedelmää. Nyt ollaan tilanteessa, jossa notifiointia ei varmasti ehditä tällä vaalikaudella tekemään, joten vaihtoehdoksi jäisi lähinnä perustuslakivaliokunnan esittämällä tavalla tehdä notifiointi ensi kaudella, mikä taas edellyttäisi vähintään uudistuksen voimaantulon lykkäämistä.

Hätätilanteessa hallitus repäisi hatustaan valkoisen jäniksen nimeltä oikeusvarmuusilmoitus. Oikeusvarmuusilmoituksella hallitus tarkoittaa tässä  astetta kevyemmin säänneltyä menettelyä, jota voidaan soveltaa erityisesti valmistelun alkuvaiheessa epävarmuuksien poistamiseen siitä, onko joku toimenpide katsottava valtiontueksi. Oikeusvarmuusilmoitusmenettelyn olemassaolo perustuu komission asetukseen (EU) 2015/2282 jossa säädetään komissiolle tehtävissä ilmoituksissa käytettävistä muodoista ja lomakkeista. Nyt siis hallitus esittää, että tällä menettelyllä se voisi sekä täyttää perustuslakivaliokunnan vaatimuksen mallin ilmoittamisesta komissiolle, että kuitenkin säätää uudistuksen voimaan ilman, että stand still-velvollisuus tulee tielle.

Onko hallitus oikeassa. Onko perustuslakivaliokunnan vaatimus mahdollista täyttää menettelyllä, joka samalla mahdollistaisi lakien säätämisen voimaan.

Ei ole.

Siinä hallitus on oikeassa, että sen tarkoittama oikeusvarmuusilmoitus ei tosiaan sisällä stand still-velvollisuutta. Siitä yksinkertaisesta syystä, että stand still-velvollisuus liittyy SEUT108(3) artiklan mukaisiin ilmoituksiin ja hallituksen tarkoittama oikeusvarmuusilmoitus ei ole SEUT 108(3) artiklan mukainen ilmoitus. Tämä käy selkeästi ilmi mainitusta asetuksesta (EU) 2015/2282, jossa oikeusvarmuusilmoitusmenettelyä ja SEUT 108(3) artiklan mukaista ilmoitusta käsitellään kahtena eri ilmoitusmenettelynä.

(kuva asetuksesta, korostukset omia.)

Kyseisessä asetuksessa siis säädetään virallisesta lomakkeesta, jolla ilmoitukset komissiolle tehdään. Ilmoituksen aiheeksi voidaan valita joko SEUT 108(3) artikla (lomakkeen kohta b)  tai sitten sellainen oikeusvarmuusilmoitus, josta hallitus nyt puhuu (lomakkeen kohta d – toimenpide ”joka ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, mutta josta ilmoitetaan komissiolle oikeusvarmuuden vuoksi.)

​Hallitus on hiukan samentanut vettä puhumalla notifioinnista ja oikeusvarmuusilmoituksesta. Kumpikaan ei ole EU-lainsäädännössä määritelty virallinen termi, eivätkä niiden käyttö tai merkitys ole siten eksakteja. Sen sijaan eksaktia on se, minkä säännöksen mukaiseen ilmoitusvelvollisuuteen perustuslakivaliokunta lausunnossaan viittaa.

Koska perustuslakivaliokunta lausunnossaan edellyttää nimenomaan SEUT 108(3) artiklan mukaista ilmoitusta, ei tuohon säännökseen perustumaton oikeusvarmuusilmoitus täytä valiokunnan vaatimuksia. Tällä menettelyllä siis esitys ei voi eduskunnassa edetä, vaan se on pakko lähettää uudelleen perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.