Asuminen

Asuminen Helsingissä on tolkuttoman kallista. Se toki kertoo, että Helsinki on haluttu asuinpaikka, mutta on myös uhka kaupungin kehitykselle. Vaarana on polarisoituminen, jossa kaupungissa ei vähitellen asu kuin rikkaita ja toisaalta pienituloisia, joiden asumista yhteiskunta tukee.

Asuntojen kalleus kertoo asuntopulasta. Halukkaita asujia on enemmän kuin asuntoja. Asumisen hintaan voidaan jonkin verran vaikuttaa sosiaalisella asuntotuotannolla ja Hitas-järjestelmän kaltaisilla hintasääntelyjärjestelmillä. Kuitenkin isossa kuvassa ainoa keino hillitä asumisen kalleutta on rakentaa lisää asuntoja. Tällä hetkellä näyttää, että Helsingissä on lähivuosina mahdollisuus päästä 6000 valmistuvaan asuntoon vuodessa. SDP Helsinki on asettanut tavoitteeksi, että luvun pitäisi olla 7000.

Uuden yleiskaavan valmistuttua tonttien kaavoittamisen ei ole asuntotuotannon pullonkaula. Rakennuttajia on kilpailutettava tehokkaasti, jotta yksittäisille isoille toimijoille ei syntyisi tilaisuutta jarruttaa tuotantoa ja näin maksimoida valmistuvien asuntojensa hintatasoa. Uusien asuntojen rakentaminen on kaupungille ensi vaiheessa kallista, mutta oikein toteutettuna kyseessä on itsensä takaisin maksava investointi tulevaisuuteen. Tulevia varmoja tontinvuokratuloja vastaan kaupunki voi perustellusti ottaa myös lainaa ja nopeuttaa täten asuinalueisiin investoimista.

Asuntoja rakennettaessa tarvitaan eri kokoisia asuntoja ja niin sosiaalista asuntotuotantoa, kuin kovan rahan tuotantoa. Samalla pitää ymmärtää, ettei kovan rahan tuotannon lisääminen hyödytä rikkaita, vaan keskituloisia. Rikkailla on kyllä varaa korkeampiinkin hintoihin, mutta jos markkinaehtoisten asuntojan määrä jää pieneksi, se pudottaa joukosta nimenomaan ne keskituloiset, jotka ylittävät sosiaalisen asuntotuotannon tulorajat.