Olen 37-vuotias lakimies ja perheenisä Herttoniemestä. Työskentelen SDP:n eduskuntaryhmän lainopillisena asiantuntijana sekä laki- ja kansainvälisten asioiden yksikön päällikkönä. Helsingin kunnallispolitiikassa olen varavaltuutettu ja Helsingin Satama Oy:n hallituksen jäsen.
Politiikassa puhutaan usein isoilla sanoilla ja vahvoilla iskulauseilla. Oma kokemukseni kuitenkin on, että vaikeisiin kysymyksiin harvemmin on helppoja ja yksinkertaisia vastauksia. Siksi pidän politiikkaa mitä suurimmin asiantuntijatyönä. Maltti ja kohtuullisuus ovat siinä parempia ohjenuoria, kuin tiukat ideologiat.
Elämä on opettanut, että maailma ei ole aina reilu, eikä tasa-arvoinen paikka. Jokainen meistä on joskus alakynnessä ja vaikeassa tilanteessa. Siksi kenenkään ei kovassa paikassa pitäisi joutua pärjäämään vain omillaan. Uskon vakaasti, että Helsinki, jossa kaikki pidetään mukana, on parempi paikka asua – myös niille Helsinkiläisille, joilla menee muutenkin hyvin.
KOLME TEEMAANI HELSINGILLE 2017
1. Koulutus
Helsinki on koulutuskaupunki, aina esikouluista maamme tärkeimpiin korkeakouluihin lue lisää…
2. Asuminen
Asuminen Helsingissä on tolkuttoman kallista. Se toki kertoo, että Helsinki on haluttu asuinpaikka, mutta on myös uhka kaupungin kehitykselle lue lisää…
3. Valtakunnallinen kaupunkipolitiikka
Helsinki on 600 000 asukkaan kaupunki. Se on 38 000 työntekijällään Suomen suurin työnantaja lue lisää…