Nyt kun olen käyttänyt kaksi blogikirjoitusta (klik ja klik) nykyisen turvapaikkajärjestelmän surkeuden voivotteluun, on varmaan perusteltua kysyä, mitä sitten pitäisi tehdä? Juuri nyt eri maat Euroopassa etsivät tapaa tehdä irtiottoja omilla kansallisilla ratkaisuillaan. Humanitäärisestä kulmasta asiaa katsovien on syytä olla tästä ihan helvetin huolissaan, mutta vastaus ei voi olla vain vaatimus tarrautua vielä vähän aikaa nykyiseen vialliseen toimintatapaan. Tavalla tai toisella se alkaa nykyisessä muodossaan olla jatkoajalla. Kyse on vain siitä, mitä tulee tilalle. Miten luoda toimintatapa, joka olisi humanitäärisesti vaikuttavampi, Euroopan kannalta kestävämpi ja näiden kautta voisi nauttia laajaa legitimiteettiä.
Ihan ensimmäisenä teesinä hyvä todeta yksi itsestäänselvyys, jota tuskin kukaan vakavissaan oikeasti kiistä, mutta jonka ääneen sanomista tai sen ilmeisiä implikaatioita myös tunnutaan joskus välttelevän:
Suurin osa pakolaisista on ja tulee jatkossakin olemaan kriisialueen lähialueella ensimmäisissä saapumismaissa. Eurooppaan muuttaminen ei koskaan tule olemaan pääasiallinen tai edes kovin merkittävä osa globaalin pakolaistilanteen ratkaisua ja suurin osa Eurooppaan haluavista ei koskaan tule Eurooppaan pääsemään.
Kun suurin osa turvaa etsivistä ei tule Eurooppaan pääsemään, niin se tietenkin tarkoittaa, että tulijat tavalla tai toisella valikoidaan. Nykyisin valikointi tapahtuu kasaamalle turvapaikanhakuun pääsemisen tielle merkittävästi erilaisia esteitä. Eurooppaan pääseminen vaikeus, vaarallisuus ja kalleus karsii pois suuren enemmistön muuten ehkä Eurooppaan haluavista. Ennen kaikkea se karsii heikommat ja vaikeammassa asemassa olevat. Toisaalta se, onko henkilöllä ylipäänsä mitään tarvetta suojelulle, ei ole kovinkaan merkittävä valikointiperuste, koska niistäkin Eurooppaan asti tiensä taistelleista, joilla suojelun tarvetta ei ole, suurin osa jää tänne tavalla tai toisella[1].
Karmeana bonuksena tämä tapa valikoida aiheuttaa vielä vuosittain tuhansien ihmisten kuoleman.
Vaikka tällä tavalla pyritään hallitsemaan tilannetta, ei toimintatapa todellisuudessa ole hallittu, vaan hyvin sattumanvarainen, kaoottinen ja vaarallinen. Vaatii äärimmäistä mielikuvitusta pitää sitä kovin tarkoituksenmukaisena. Oikeastaan tuntuu vaikealta keksiä edes yrittämällä kovin paljon huonompaa tapaa toteuttaa valikointi.
Itse ehdottomasti ajattelen, että Euroopalla vauraana alueena on velvollisuus toimia ja auttaa todella pahassa tilanteessa olevia ihmisiä. Toisaalta maantieteestä johtuen Euroopan kannattaa myös jo ihan oman etunsakin vuoksi hakea kestäviä ratkaisuja. Näiden ratkaisujen tulisi lähteä siitä, mitkä ovat Euroopan vahvuudet ja heikkoudet humanitäärisenä toimijana ja pakolaisten vastaanottajana.
Ne vahvuudet ja heikkouden nimittäin ovat pitkälti samat asiat, varaus ja korkea kehitystaso.
Euroopan maat kykenevät tarjoamaan pakolaiselle hyvin turvallisen ympäristön ja elintason, joka on useimpiin lähtömaihin nähden huomattavan hyvä. Eurooppalaisiin järjestelmiin kuuluvat varsin kattavat julkiset palvelut ja taattu minimielintaso. Nämä ovat ymmärrettävästi Eurooppaan pyrkivien kannalta vahva ja inhimillisesti äärimmäisen ymmärrettävä kannustin pyrkiä Eurooppaan. Samalla ne kuitenkin tekevät pakolaisten ottamisesta Eurooppaan hyvin kallista. Suurin osa näistä kuluista menee pakolaiseksi hyväksyttyjen elintason nostamiseen, mikä on väistämätöntä Eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa asuttaessa, mutta samalla pakolaisjärjestelmän tarkoituksen kannalta hyvin toissijaista. Humanitääristen maahanmuuttajien matalammat työllisyysasteet tarkoittavat, että elinkaaritasolla pakolaisuuden suurimmat kustannukset syntyvät jo oleskeluluvan saaneiden elämästä Euroopassa. Eikä se itsessään olisi huono asia. Mutta siihen käytetyt resurssit voidaan aina käyttää myös jollain muulla tavalla.
Ja fakta on, että näitä resursseja voitaisiin käyttää humanitäärisestä näkökulmasta paljon tehokkaammin. Muistetaan, että suuri enemmistö pakolaisista on ja tulee olemaan ensimmäisissä saapumismaissaan kriisialueen lähistöllä. Jos resursseja ohjataan pakolaisten olosuhteiden parantamiseen näissä maissa, voidaan niillä saada aikaan valtavan paljon enemmän ja auttaa paljon suurempaa ihmisjoukkoa. Humanitäärisesti on paljon parempi käyttää sama panostus nostaakseen tuhannen ihmisen olosuhteet liki sietämättömistä siedettäviksi kuin kymmenen olosuhteet erittäin hyviksi. Silti köyhissä maissa olevaan pakolaisten enemmistön auttamiseen käytetään hyvin vähän verrattuna siihen rahaan, mitä käytetään länsimaihin asti päässeisiin.
Tätä taustaa vasten puhtaasti humanitäärisestä näkökulmasta voisi joku väittää jopa olevan perusteltua, että Eurooppa lakkaisi kokonaan ottamasta turvapaikanhakijoita (muista kuin suoraan naapurimaista) jos se ohjaisi kaikki tähän nyt käytettävät resurssit pakolaisten auttamiseen kolmansissa maissa. En silti pidä tätä kestävänä ratkaisuna. Mikä tahansa järkevämpi ratkaisu pakolaistilanteseen vastaamiseksi vaatii laajaa yhteistyötä Euroopan ja pakolaisten ensimmäisten saapumismaiden kesken. En usko, että sellaista syntyy, jos vaikuttaa, että Eurooppa vain rahalla ulkoistaa kokonaan oman vastuunsa.
Jos ja kun kaikissa realistissa skenaarioissa Eurooppa jatkossakin ottaa pakolaisia, sen pitäisi tässä tapahtua suunnitelmallisesti ja hallitusti, ei perustuen Euroopan rajoille rakennetun esteradan läpäisemiseen. Ennen kaikkea sen pitäisi tapahtua Euroopan vahvuuksia hyödyntäen. Kun Eurooppa pystyy tarjoamaan tänne tulevalle pakolaiselle hyvin paljon näitten ensimmäisiä saapumismaita paremmat olosuhteet, niin loogisesti tänne otettavat pitäisi valikoida sen mukaan, ketkä eniten tätä tarvitsevat. Eli keillä on kaikkein huonoimmat edellytykset selvitä niissä olosuhteissa, joissa joka tapauksessa pakolaisten enemmistö tulee aina olemaan. Siis kaikkein hädänalaisimmat, eli sairaat, vammaiset, orvot, yksinhuoltajaperheet jne. Siinä missä jollekin toiselle ero kriisialueen lähimaan ja Euroopan maan välillä voi olla ero elintasossa, voi se esim. kroonisesti sairaalle tarkoittaa eroa elämän ja kuoleman välillä. Vastaavasti vaikkapa yksinhuoltajan edellytykset elättää useampi lapsi näissä olosuhteissa voivat olla äärimmäisen heikot.
Väitän siis, että olisi sekä humanitäärisesti, että Euroopan kannalta win-win ratkaisu, jos Eurooppa voisi ottaa pakolaisia hallitusti, nykyistä vähemmän, mutta painottaen niitä, joille olisi mahdollisimman paljon hyötyä Eurooppaan pääsemisestä JA sitten käyttäisi näin säästettyt resurssit pakolaisten elinolosuhteiden parantamiseen niissä maissa, joissa enemmistö pakolaisista joka tapauksessa on.
Seuraava kysymys sitten tietysti on, miten tällainen olisi toteutettavissa?
[1] https://www.europarl.europa.eu/topics/fi/article/20201210STO93501/maahantulijoiden-palauttaminen-faktoja-lukuja-ja-eu-n-toimet-infografiikka
VALTTERI AALTONEN 
Turvapaikkainstituution tarkoituksena on antaa suojelua henkilöille, joita kotivaltio vainoaa tai ei kykyne antamaan suojaa muiden tahojen henkilöön käyvää vainoa vastaan taikka antaa suojaa erinäisissä yleisvaarallisissa, epäinhimillisissä olosuhteissa oleville kuten aseellisissa konflikteissa. Ongelmaksi on muodostunut sekä se, että järjestelmästä on käytännössä tullut väylä siirtolaisuudelle ja tulijoiden suuri määrä. Valtiokäytännöistä näyttää ilmenevän, että ehkä suurin osa hakijoista on todellisuudessa liikkeellä taloudellisista syistä siitäkin huolimatta, että he ovat liikkeellä levottomista ja väkivaltaisista lähtömaista kuten esimerkiksi Afganistanista. Järjestelmän käyttö siirtolaisuuteen on sen väärinkäyttöä, ja lienee keskeinen syy sen saamaan arvosteluun, johon lienee vaikuttamassa myös epäily, ettei ole mahdollista selvittää perusteeksi esitettyjen kertomusten uskottavuutta.
Tilannetta voisi helpottaa joko sulkemalla Euroopan rajat ilman lupaa tulevilta, mahdollistaa turvapaikkahakemusten jättäminen ulkomailla tai muuttamalla keskeisiä ihmisoikeussopimuksia. Mikään näistä ei liene realistista, vaikkakin EU-normien muuttaminen voisi sinänsä olla anakin paperilla mahdollista.
Se, mitä voidaan tehdä, on nopeuttaa turvapaikkatutkintaa ja kehittää turvapaikkatutkintaa niin, että asenteelliset edellytykset uskottavuuskysymysten ratkaisemiseen paranevat ja itse menettelyä virtaviivaistetaan muutoinkin. Lisäksi palautusmenettelyt on saatava toimimaan.
Köyhyys-, työttömyys- ja muihin vastaaviin ongelmiin ei vastauksena ole turvapaikkainstituutio, vaan kehitysapu ja muu kansainvälinen yhteistoiminta.
Kansainvälinen suojelu ja siirtolaisuus on pidettävä rakenteellisesti ja periaatteellisesti erillään.
Euroopan sisällä tapahtuva turvapaikkamenettely on erittäin kustannustehotonta verrattuna valtioden ulkopuolista suojaa tarvitsevien ohjaamiseen ja ylläpitämiseen lähivaltioissa. Näin erityisesti kotivaltion olojen rauhoittumista odoteltaessa. Valitettavasti tällöinkin pyritään viime kädessä pääsemään jatkossa pysyvästi parempiin elinoloihin kehittyneisiin länsimaihin.
Käytännön mahdollisuudet päästä eroon turvapaikkainstituution ongelmista ovat heikkoja luopumatta samalla keskeisistä ihmisoikeuksista. Mitään viisasten kiveä kukaan ei ole löytänyt.
TykkääTykkää
Nämä juuri ovat ne isot kysymykset.
Vaikka pyrkimys tulee aina olla erottaa elintasoperusteinen siirtolaisuus pakolaisuudesta, niin käytännössä ne sekoittuvat. Myös yksilötasolla voi usein olla kyse sekä/että-motiiveista. Pakolaisuutta aiheuttavien konfliktien taustalla on usein taloudellista puutetta ja kriisien aiheuttamassa elinolosuhteiden heikkenemisessä yhdistyvät väkivallan vaara ja muu yhteiskunnan romahdus. Samoin kotimaastaan väkivaltaa paenneelle juuri Eurooppaan etsiytymisen syyt liittyvät yleensä Euroopan korkeaan elintasoon ja kykyyn tarjoa hyvät elinolosuhteet.
Ratkaisujen hakemista pyrin tekemään blogin seuraavissa osissa. Olennaista tässä kuitenkin on, että kansainväliset sopimukset eivät tarjoa subjketiivista oikeutta turvapaikkaan missään tietyssä maassa vaan ainoastaan kieltävät palauttamasta vaarallisiin olosuhteisiin. Tämä lienee se potentiaalisin reitti, jota pitkin systeemiä voisi yrittää kehittää paremmaksi.
Brittiprofessorit Paul Collier ja Alexander Betts ovat erityisesti rakentaneet hyvin analyyttisesti ajatusta vaihtoehtoisista malleista ja heidän ajatuksiinsa osin tarkoitus nojautua.
TykkääTykkää
Turvapaikkaviranomaisten on päätöksenteossa kyettävä erottamaan kansainvälisen suojelun tarve ja siirtolaisuus. Hakija on joko suojelun tarpeessa tai ei ole. Kun erottellu on tehotonta, koko järjestelmä on kriisissä. Sillä seikalla, onko maasta lähtöön joitakin muitakin syitä, ei ole merkitystä turvapaikkamenettelyssä, josta nyt on kyse. Siirtolaisiksi pyrkijöille ei ole annettu oikeutta saada turvapaikanhakijoiden maahantulo- ja muita erityisoikeuksia. Siirtolaisuuspaineet on ratkaistava muulla tavoin kuin turvapaikkamenettelyllä.
TykkääTykkää
Joo joo, ja mihin jäi sen vielä perustavampaa laatua olevan kysymyksen pohtiminen, voidaanko näiden ihmisten tarvetta lähteä pakolaiseksi yhtään minnekään vähentää tai lieventää. Ja mitä se käytännössä sitten tarkoittaisi. Se lienee jo varsin pitkälle ymmärrettyä ja jopa dokumentoitua, että kehitysavun miljardit nykysysteemissä eivät ole mikään ratkaisu. Paino toki sanalla ’nykysysteemissä’.
TykkääTykkää
Pakolaisuuden syntymistä on hyvin vaikea ehkäistä kehitysavulla tai muutenkaan. Tänä päivänä pakolaisuus on useimmiten seurausta valtioiden sisäisestä massaluontoisesta väkivallasta, jollaista syntyy sattumanvaraisesti erilaisten romahdusten seurauksena ns. hauraissa valtioissa. Hauras valtio taas on tietynlainen välitila, jossa vallankäytöltä puuttuu legitimiteetti tai vaihtoehtoisesti riittävän vahva väkivaltakoneisto, joka voisi pitää järjestystä yllä legitimiteetin puutteesta huolimatta. Eli ei ole vakiintunutta demokratiaa johon eri ryhmät olisivat laajasti sitoutuneet, mutta ei toisaalta myöskään vahvaa itsevaltiasta. Afrikassa ja Lähi-Idässä demokratiakehitys siis voi väliaikaisesti jopa lisätä hauraita valtioita, kun yksinvaltiaat kaatuvat, mutta vakaan demokratian edellytyksiäkään ei silti vielä ainakaan välittömästi ole. Tietenkin toivottavasti vähitellen demokratia vakiintuu yhä useampaan maahan vakaalle tasolle, mutta se ottaa aikaa.
Toisaalta suurin osa hauraista valtioista ei romahda tai tuota suuria joukkoja pakolaisia. Tuollaisten romahdusten ennustaminen on ylipääänsä osoittautunut hyvin vaikeaksi.
Kehitysavulla tai millään kv-yhteistyöllä siis tuskin voidaan ehkäistä pakolaistilanteiden syntymistä ainakaan kovin lyhyellä aikavälillä. Vähän pidemmällä aikavälillä tietenkin tavoitteena tulee olla hauraiden valtioiden vähentäminen. Jos taas halutaan nykytilanteessa parantaa pakolaisten asemaa ja mahdollisesti näin myös ehkäistä Eurooppaan suuntautuvaa turvapaikanhakua, niin silloin kehityspanokset kannattaa suunnata pakolaisten ensimmäisiin saapumismaihin tai mahdollisesti sen tukemiseen, että romahtaneissa hauraissa valtioissa olisi edes jotain vakaita osia, joihin voi paeta muualta. Pakolaisten olosuhteet ja mahdollisuudet säälliseen elämään näissä ratkaisevat aika paljon sen, kuinka moni jatkaa matkaansa kohti Eurooppaa.
TykkääTykkää