Hoivapalveluyhtiö Esperi Care on saanut vähemmän mairittelevaa julkisuutta, kun sen toiminnan laajat ongelmat ponnahtivat julkisuuteen valvontaviranomaisen laitettua yhtiön yhden hoivakodin kiinni. Ongelmista on kyllä kirjoitettu lehdissä on vuosien ajan, mutta nyt vihdoin valvontaviranomaiset ryhtyivät oikeisiin toimiin ja asiat löivät itsensä läpi laajaan tietoisuuteen.
Toki Esperi Care ei ole ainoa, vaan kyse on laajemmin vanhustenhoidossa levinneestä yrityskulttuurista. YLE tiesi kertoa varsin samanlaisista ongelmista Attendon hoivakodeissa. Ja ainakin haamuhenkilöiden kirjaamista työvuorolistoihin henkilömitoituksen täyttämiseksi ym. luovaa toimintaa ovat harrastaneet muutkin.
Ja samaa meininkiä elämänkaaren toisessa päässä voi käydä ihailemassa tietyissä yksityisissä päiväkodeissa. Tänään juuri kerrottiin, että Helsingin kaupunki on määrännyt yksityisen Ankkalampi-ketjun yhden päiväkodin suljettavaksi ja syynää seitsemää muuta. Viime viikolla oli juttua Touhula-Ketjun päiväkodista, jossa henkilöstöä oli alle määräysten ja vaihtuvuus niin suurta, etteivät lapset lopulta halunneet mennä päiväkotiin, kun eivät tunteneet hoitajia edes nimeltä.
Vammaisten kuljetuspalveluiden jännistä kuvioista taas voit lukea esim. täältä.
Lista voisi jatkaa. Kyse on yksittäisistä esimerkeistä, mutta ne kertovat laajemmasta ongelmasta ulkoistettaessa julkisten palveluiden tuottamista yksityisille.
Miten tähän ollaan päädytty?
Ongelma ei ole pelkästään siinä, että julkisten toimintojen tuottamista ulkoistetaan. En ole itse mitenkään ulkoistamisen kategorinen vastustaja. Yksityisissä yrityksissä on paljon tehoa ja osaamista. Sellaisissa toiminnoissa, joissa taloudellisilla kannustimilla voidaan yrityksiä ohjata tehokkaasti valjastamaan tuo osaaminen ja teho julkisen tehtävän palvelukseen, voidaan saada hyviä tuloksia.
Mutta on toimintoja, jotka eivät sovellu ulkoistettavaksi. Ja sitten on toimintoja, joiden osalta vähintään nykyinen ulkoistamisen tapa on toimimaton.
Yksityisten yritysten toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa. Valitettavan usein ulkoistuksissa syntyy tilanne, jossa eniten voittoa tuotetaan tekemällä alilaatua. Toki yritysten välillä on isoja eroja kynnyksessä lähteä maksimoimaan voittoja esimerkiksi lasten tai vanhusten hyvinvoinnista tinkimällä. Mutta jos julkinen valta luo puitteet, joissa voitto maksimoidaan toimimalla huonosti, niin Esperi Caret ja Ankkalammet vähitellen työntävät eettisemmin toimivat yritykset markkinoilta. Eikä kyse ole siitä, etteivätkö yritysten yksittäiset työntekijät haluaisi tehdä työnsä mahdollisimman hyvin. Siihen työn kunnolla tekemiseen ei vain välttämättä anneta mahdollisuuksia.
Ulkoistamiset tapahtuvat kilpailutuksen kautta aika usein niin, että yritykselle maksetaan kutakuinkin könttäsumma tietyn tehtävän hoitamisesta. Tällöin kaikki panostukset toiminnan laatuun ovat yrityksen näkökulmasta kuluja. Ne eivät kasvat toiminnasta saatavaa vastiketta ja siis pienentävät voittoa. Ulkoistamissopimuksissa sekä esim. toimintaa ohjaavassa lainsäädännössä on asetettu eri tehtävien hoitamiselle tiettyjä minimivaatimuksia. Asiakkaana olevalla julkisyhteisöllä tai valvontaviranomaisille ei kuitenkaan usein ole riittävästi keinoja valvoa tehokkaasti näiden standardien noudattamista. Ja jos asiakas tai valvova viranomainen huomaa rikkomuksia, niistä seuraa yleensä huomautuksia ja kehotuksia, vakavista varoituksia. Vasta hyvin vakavista rikkomuksista seuraa sopimuksen purkamisia, toimilupien menetyksiä ts. jotain sellaista, millä on oikeasti taloudellista vaikutusta yritykselle.
Tässä rakenteessa ylilaadun tuottaminen on yritykselle puhtaasti kustannus ja vastaavasti alilaadun tuottaminen säästää kustannuksia ilman, että siitä vastaavasti on yritykselle vahinkoa. Niin kauan kuin alilaatu ei mene niin vakavaksi, että toimilupa menee. Siksi yrityksellä on kannustimet tuottaa alilaatua.
Ongelmaa pahentaa vielä suomalaisten valvontaviranomaisten toimintakulttuuri. Esimerkiksi hoivatoimintaa valvova Valvira ei tee oma-aloitteisesti yllätystarkastuksia ilman etukäteislmoitusta. Tämä on minusta suhteellisen kummallista. Juuri yllätysvalvonnat kertovat siitä, mikä on toiminnan laatu arjessa. Etukäteen ilmoitetut käynnit kertovat enemmän siitä, mille tasolle toiminnan laatu saadaan tarvittaessa.
Nykytilanne ei tosiasiassa muutu vain rysän päältä kiinni jääneitä yrityksiä paheksumalla. Jos on mahdollisuus tienata tekemällä väärin, aina löytyy niitä, jotka siihen ovat valmiit. Jos ja kun tilannetta halutaan muuttaa, niin julkisen vallan pitää muuttaa omaa toimintatapaansa.
Voitaisiinko tätä parantaa?
Meillä on edessä arvokeskustelu esimerkiksi hoivapalveluihin käytettävistä resursseista, sekä siitä, mikä on voitontavoittelun rooli niissä.
Samalla on kuitenkin selvää, että valtiolla ja kunnilla ei ole edellytyksiä tuottaa kaikkea itse, vaan erilaisten julkisrahoitteisten palveluiden tuottamista tullaan yhä jatkossakin ostamaan yksityisiltä. Miten se pitäisi tehdä eri tavalla, jotta nykyisen kaltaisia tilanteita vältettäisiin? Tästä pari ajatusta.
Hankintasopimuksissa, toimiluvissa ja lainsäädännössäkin pitää olla mahdollisimman selkeät vaatimukset siitä, mitä palveluntuottajalta vaaditaan. Tärkeintä kuitenkin olisi, että huono toiminta ja standardien alittaminen ei saisi olla palveluntuottajalle kannattavaa. Tästä voitaisiin ainakin osin huolehtia riittävän selkeillä ja automaattisilla taloudellisilla sanktioilla. Aina kun paljastuisi selkeitä rikkeitä tai esim. henkilöstömitoitus tai henkilöstön pätevyys jäisi vaaditusta, pitäisi automaattisesti seurata taloudellinen sanktio. Ei siis pelkkää huomautusta tai korjauskehotusta, vaan siihen oheen aina sopimussakko tai hallinnollinen maksu tms. Ja näiden pitäisi olla mitoitettu sen verran korkeaksi, että kulujen säästäminen alilaatua tuottamalla muuttuisi kannattamattomaksi.
Jonkun verran sopimussakkoehtoja kuntien ulkoistussopimuksissa tiettävästi jo on. Mutta mitenkään kattavaa sanktiointi ei ole. Ja ei, kaikkea ei laajempikaan sanktiointi tietenkään pystyisi kattamaan. Mutta voisi olla askel oikeaan suuntaan.
Valvontaa olisi myös parannettava. Yllätyskäyntien pitäisi olla normaali toimintapa. Viranomaistoiminnan pitää tietenkin olla asiallista, mutta ei valvottavien varsinaisesti tarvitse pitää valvojastaan ja valvontasuhteen ei tule olla ensi sijassa yhteistyösuhde.
Toisaalta yritysten toimintaa ei tietenkään pystytä kovin aukottomasti seuraamaan. Yrityksellä itsellään pitäisikin olla hankintasopimukseen tai toimilupaan perustuen ankara velvollisuus ilmoittaa heti, jos esimeriksi hoivakodissa ei ole sopimuksen määräämää tai päiväkodissa lain määräämää henkilöstömäärää. Ja siis vastuu tästä nimenomaan yritykselle, ei yksittäisille työntekijöille. Ilmoitusvelvollisuus taas toimii vain, jos sen laiminlyönnistä on niin raskaat taloudelliset seuraamukset, että yritykselle on kannattavampaa ilmoittaa rikkomuksista itse, kuin ottaa riski niiden paljastumisesta valvonnassa.
Kuvattu toimintatapa on käytössä esimerkiksi kaupunkien kilpailutetussa bussiliikenteessä.
Jokaisesta ajamatta jääneestä vuorosta tulee liikennöitsijälle sopimussakko. Tämän vuoksi vuoroja jää ajamatta varsin vähän. Liikennöitsijän ei kannata vetää henkilöstö- ja kalustomitoitusta niin tiukalle, että vuoroja jää säännöllisesti ajamatta, koska tällöin sopimussakot söisivät mitoituksen tiukentamisesta saadun hyödyn. Jos bussiliikenteessä siirryttäisiin sakkojen sijasta antamaan vain huomautuksia väliin jääneistä bussivuoroista (ja sitten ääritapauksissa suljettaisiin yhtiö pois tulevista kilpailutuksista), niin vuoroja jäisi ajamatta huomattavasti nykyistä enemmän.
Bussiliikenteen kilpailutuksissa muuten osa liikennöitsijän saamasta hinnasta määräytyy laatubonuksina. Puolueeton kolmas taho tekee tarkastuskäyntejä busseihin ja pisteyttää mm. niiden siisteyttä, kuntoa, kuljettajan ajotapaa jne. Liikennöitsijä sitten saa tai on saamatta osan hinnasta noiden pisteiden perusteella. Voisikohan tällainen toimia myös hoivapalveluissa?
Jos esim. näillä tavoilla toiminnan laatua saataisiin ulkoistetuissa palveluissa vahvistettua, voisi se toisaalta nostaa jonkin verran palveluiden hintaa niitä ostaville julkisyhteisöille. Mutta joistain asioista meillä vain pitää olla valmius maksaa.
VALTTERI AALTONEN 