Eräs tuttava kirjoitti facebookissa satunnaisesta keskustelustaan ulkomailla tapaamansa amerikkalaisen it-pampun kanssa. Amerikkalainen oli kertonut kuinka piilaaksossa on parhaillaan meneillään ison mittakaavan aivovuoto, kun it-osaajat suuntaavat ulkomaille. Erityisesti kohteina oli mainittu Kanada ja Australia. Sekä Kööpenhamina ja Tukholma.
Vaikka toki yksittäisen kuulopuheen perusteella ei kannata kovin laajoja johtopäätöksiä tehdä, on kerrottu hyvin yhteensopivaa sen kanssa, mitä muista lähteistä kuulee. Tukholma ja Kööpenhamina vetävät kansainvälistä osaajaa ja yrityksiä puoleensa. Ja kun esimerkiksi kovan luokan it-osaaja muuttaa USA:sta Ruotsiin on kyse pohjimmiltaan tulonsiirrosta ruotsalaisille veronmaksajille.
Tärkeintä on huomata, mikä pääkaupunki tuosta joukosta puuttuu. Helsinki ja Suomi ovat jäämässä jälkeen Pohjoismaiden alueen kilpailussa. Ja sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia suomalaisten hyvinvointiin.
Mistään sattumasta ei tietenkään ole kyse siinä, että yritykset ja osaajat suuntaavat Tukholmaan eikä Helsinkiin. Ruotsin valtio tukee Tukholman kasvua ja kehitystä liki kymmenkertaisella summalla verrattuna siihen, mitä Suomen valtio panostaa Helsinkiin. Ruotsissa on hyvin ymmärretty se, että maan menestyksen perusta luodaan metropolialueilla. Nykymuotoisessa taloudessa uuden kasvun avaintekijät syntyvät isommissa kaupungeissa. Ja ennen kaikkea pienten maiden ainoat metropolit kilpailevat toisten maiden metropolien, eivät oman maan pienempien kaupunkien kanssa. Metropolialueiden menestys niiden välisessä kilpailussa taas vaikuttaa olennaisesti koko maan menestykseen.
No, mitä tekee Suomi? Samalla kun kilpailijamaissa tehdään valtakunnallisesti johdonmukaista politiikkaa kansainvälisesti houkuttelevien metropolien luomiseksi, täällä harrastetaan hullunkurista nappikauppaa toiseen suuntaan. Hallitus sai juuri päätettyä, että kahdeksan vuotta jatkunutta Fimean (os. lääkelaitos) alueellistamisfarssia jatketaan edelleen ja vastoin kaikki teetettyjä asiantuntijaselvityksiä Fimean pääpaikka yritetään yhä pitää Kuopiossa. Toki suurin osa työntekijöistä ei sinne edelleenkään suostu siirtymään. Fimean sijoittumista koskeva ratkaisu lienee käytännössä kuolinisku Suomen haaveille saada EU:n lääkevirasto Helsinkiin (ja ei, sitä ei ole oikeasti mahdollista saada Kuopioon). Jos näin, niin Fimean 50 työpaikkaa Kuopiossa voivat olla veronmaksajille todella kalliita työpaikkoja.
Ja tähän väliin korostettakoon, että en vastusta aluepolitiikkaa ylipäänsä. Suomen kokoisessa ja harvaan asutussa maassa tarvitaan väistämättä alueellisia tulonsiirtoja, jotta voidaan taata kaikille esim. välttämättömät peruspalvelut. Ja eri alueiden vahvuuksia kannattaa tukea. Oulun esimerkki osoittaa, että fiksulla toiminnalla on vahvoja korkean osaamisen keskittymiä mahdollista luoda myös kauas pääkaupunkiseudusta.
Kuitenkin järkevä ja kestävä alueellinen elinkeino- ja elinvoimapolitiikka voi perustua vain alueiden omiin vahvuuksiin, ei yrityksiin siirtää noita vahvuuksia tai valmiita kokonaisuuksia mahtikäskyllä paikasta toiseen. Sellainen on huonoa aluepolitiikkaa, joka aiheuttaa isot kulut, mutta tuottaa vähän hyvää. Fimea olkoon tästä paraatiesimerkki. Laitoksen elintärkeät asiantuntijat olivat Helsingissä ja kansainvälinen asiakaskunta halusi asioida Helsingissä. Laitoksen asiantuntijoilla ei ollut mitään halua siirtyä pois pääkaupungista ja nyt puhutaan pääasiassa sellaisista työntekijöistä, joilla kyllä keskimäärin on työpaikkojen suhteen valinnanvaraa. Kuopion kokoisessa kaupungissa on myös rajoitetusti työpaikkoja tarjolla korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden yleensä korkeasti koulutetuille puolisoille, mikä heikentää muuttohaluja entisestään. Vaikka Kuopiossa on lääketieteellinen tiedekunta, siellä ei ollut valmiina sellaista lääketieteellistä klusteria, että se olisi kyennyt tarjoamaan laitokselle koko sen edellyttämän asiantuntijatyövoiman. Helsingin vahvuuksia ei yksinkertaisesti ollut mahdollista laittaa muovikassiin ja kantaa Kuopioon vaikka kuinka haluaisi.
Alueiden kannattaa keskittyä kehittämään ja rakentamaan omia vahvuuksiaan ja erityispiirteitään, joissa niiden on mahdollista saada suhteellista kilpailuetua. Ja valtion kannattaa tätä työtä tukea. Mutta kannetulla vedellä on taipumus pysyä kaivossa keskimäärin tosi huonosti. Sen sijaan jos ihmiset ja työpaikat eivät kohtaa, valtion pitäisi aktiivisesti tukea sitä, että ihmisten olisi nykyistä helpompi muuttaa sinne, missä heille on töitä tarjolla.
VALTTERI AALTONEN 