Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa hallituksen sote-esityksen ns. valinnanvapauslainsäädännöstä ja siihen liittyvästä rahoituslainsäädännöstä viime perjantaina.
[Taas sote?! Kyllä, suomalaisen politiikan kolmen isointa kysymystä tällä hetkellä ovat sote, sote ja sote]
Perustuslaivaliokunnan lausunto oli tunnetusti varsin kriittinen. Jos haluaa tarkemmin ymmärtää miksi, niin kannattaa tutustua valiokunnan julkiseksi tulleeseen hyvin laajaan asiantuntijakuulemisaineistoon. Valaisevaa luettavaa.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa poliittisesti isoimmat kysymykset liittyvät vaatimuksiin uudistuksen aikataulun vaiheistuksesta, sen EU-oikeudellisten riskien korjaamisesta sekä rahoituksen lisäämisestä.
Näistä viimeiseksi mainittu on poliittisesti se kaikkein tulenarin.
Sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita on ollut kustannusten kasvun hillitseminen. Väestön ikääntyessä aletaan vähitellen olla ongelmissa erityisesti terveyspalveluiden rahoituksen suhteen. Hallitus on uudistuksen yhteydessä puhunut 3 miljardin leikkauksesta kustannusten kasvuun. Tämä luku ei sinänsä perustu erityisesti mihinkään, mutta onhan kiva pyöreä luku.
Kustannusten hillinnän tavoitteen saavuttamiseksi maakuntien rahoituslakiesityksen on kirjoitettu kustannusrajoitin, jossa maakuntien toimintaansa saama rahoitus kasvaa vain 0.9 % vuodessa (palvelutarpeen kasvu-uran ollessa n. 2,4 % vuodessa). Siis leikkaamalla sote-palveluiden rahoitusta tällä määrällä on laskennallisesti katsottu saavutettavan aiottu säästö.
Tällainen rahoitusleikkuri edustaa ns. peppu edellä puuhun- filosofiaa parhaimmillaan. Eduskunnassa käyneet asiantuntijakuultavat ovat varsin vahvasti viestittäneet, että hallituksen mallilla sote-tuotannon kustannukset eivät todennäköisesti ainakaan pienene. Mutta siis sen sijaan, että sote-uudistuksessa pyrittäisiin saamaan säästöjä lisäämällä sote-palveluiden tuotannon tehokkuutta, hallitus onkin repäissyt ensin silinteristä paljonko säästöä ”on tulossa”, ja sitten vain leikannut tuon verran rahoituksen kehitystä.
Kun lakiehdotukseen on kirjoitettu rajusti pienenevä rahoitus, eikä uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten rahoitustarve saataisiin vastaavasti pienenemään, tämä muodostuu ongelmaksi perustuslain 19 § 3 momentin suhteen, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava kaikille riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta:
” Valiokunnan nyt saaman selvityksen mukaan 6 §:n 2 momentin ja 33 §:n mukaan määräytyvää rajoitinta on syytä pitää perusoikeuksien turvaamisen kannalta ennakoitavissa olevaan kustannusten nousukehitykseen nähden epäsuhtaisena. ”
”Rahoituslakiehdotuksen 6 §:n 3 momentin rahoituksen tarkistusperustetta menettelyineen ei ole määritelty niin, että se tosiasiallisesti vastaisi perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaisten riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitustarvetta ja täyttäisi myös perustuslain säännökseen sisältyvän lailla säätämisen vaatimuksen.”
Tästä ristiriidasta johtuen perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että ehdotettua rahoitussääntelyä pitää muuttaa. Tarina kolmen miljardin säästöistä on kuitenkin varsinkin kokoomukselle ollut hyvin tärkeä, ja erityisesti ennen ensi viikonlopun puoluekokousta puolueessa ei haluttaisi myöntää, että säästötarina ei pidä vettä. Jotkut puolueen edustajat ovatkin julkisuudessa koittaneet esittää, että perustuslakivaliokunnan ehdottomasti edellyttämät muutokset koskisivat vain rahoituksen joustoa poikkeustilanteissa.
Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Perustuslakivaliokunnan lausunnosta:
”Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on muutettava rahoituslain sääntelyä siten, että se turvaa asianmukaisesti ja täsmällisin säännöksin riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen JA poikkeustilanteissa maakunnan edellytykset perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamiseen. Tämä on edellytyksenä sille, että laki maakuntien rahoituksesta voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.”
Tarkalleen perustuslakivaliokunta edellyttää lausunnossaan muutoksia rahoituslain 6, 7 ja 8 §:ään. Näistä 6 § koskee kaikkien maakuntien yleistä rahoituskehitystä ja 7 ja 8 §:t yksittäisten maakuntien rahoituksen joustoa poikkeustilanteissa.
Valiokunta ei sinällään sisällöllisesti ota kantaa miten yleistä rahoitusta koskevaa 6 §:ää pitää muuttaa. Perustuslain edellyttämä muutos olisi siten yhtälailla mahdollista tehdä säätämällä maakuntien perusrahoituksen indeksiä (6 § 2 momentti) enemmän odotettua palvelutarpeen kasvua vastaavaksi kuin lisäämällä enemmän 6 § 3 momentin mukaisia mahdollisuuksia joustaa tuosta indeksistä todellisten toteutuneiden kustannusten mukaan. Joka tapauksessa perustuslakivaliokunnan lausunto on varsin selkeä siinä, että lainsäädäntöön aiottua automaattista kustannusten kasvun leikkuria ei siis voida toteuttaa, vaan se on alisteinen palvelujen tosiasialliselle rahoitustarpeelle.
Rahoituksen perustuslakiongelmat ovat sikäli erityisen hölmöjä, että ne ovat mitä suurimmin ns. itse aiheutettuja. Ne ovat pitkälti seurausta siitä, että maakunnat saavat rahoituksensa valtiolta, eikä niillä ole omaa verotusoikeutta. Hallituksen mallissa sote-palveluita vastaava osa nykyisestä kuntaverosta siirtyy valtion verotukseen sen sijaan, että se siirtyisi noista sote-palveluista vastaavan maakunnan verotettavaksi. Ja jos on yksi asia, josta ihan kaikki asiantuntijat tuntuvat olevan yksimielisiä, niin se on se, että verotusoikeuden puuttuminen maakunnilta on tyhmä juttu. Jos maakunnat saisivat itse tuloja verottamalla, niillä olisi oma itsenäinen taloutensa ja maakuntapäättäjät vastaisivat suoraan äänestäjilleen toiminnan tehokkuudesta ja verotuksen tasosta. Kun taas maakunnat ovat valtion lompakolla niillä ei ole samalla tavalla itsenäistä vastuuta taloudestaan ja kannustimet tehokkuuteen ovat heikompia. Erityinen ”epätalousajattelun”-kukkanen on rahoituslain 7 §, jonka mukainen yhdelle rahansa käyttäneelle maakunnalle annettava ylimääräinen rahoitus olisi pois muilta maakunnilta (Suomeksi: ”Rakas maakunta, tuhlaathan rahasi mahdollisimman nopeasti tai muuten ne annetaan jollekin toiselle rahansa tuhlanneelle maakunnalle”).
Miksi sitten maakunnille ei ole säädetty verotusoikeutta? Jos odotat, että tähän olisi joku järkevä syy, niin sellaista ei ole ainakaan missään vaiheessa tullut esiin. Hallituksessa on asiasta ollut ristivetoa ja kokoomus on nimenomaan vastustanut. Ja eri puolilta kuullun perusteella pohjimmainen syy on, että puolueessa on pelätty uuden verottavan tahon kuulostavan äänestäjille siltä, että verotus nousee. Mikä kyllä mielestäni aliarvioi äänestäjien älykkyyttä.
Joka tapauksessa maito on nyt (taas kerran) maassa ja sote korjattavana. Sosiaali- ja terveyspalveluille on siis perustuslain nojalla turvattava riittävät resurssit. Jos hallitus haluaa ehdoin tahdoin rakentaa kalliin ja tehottoman sote-mallin, niin silloin siihen pitää myös osoittaa sen kustannuksia vastaava rahoitus.
VALTTERI AALTONEN 