Totta ja tarua SDP:n sote-mallista

Hallituksen sote-uudistuksensa ympärillä kokema epätoivo on tänään polkaissut ilmoille täysin uudenlaisen poliittisen julkisuustempun. Hallituksen ministerit olivat pyytäneet virkamiehiä kirjoittamaan itselleen muistion ”SDP:n sote-mallin” ongelmista. Tuo muistio (tai valittuja otteita siitä) oli sitten kiikutettu yhden hallituspuolueen luottotoimittajalle, joka teki parhaista paloista leikkaa-liimaa tekniikalla raflaavan jutun Iltasanomiin väittäen, että SDP:n malli olisi perustuslain vastainen. Pian tämän jälkeen itse muistio julkaistiin alueuudistus.fi-sivustolla.

No, oppositiopuolueena SDP on tosiaan suunnitellut omaa malliaan siitä, miten sote-uudistus kannattaisi ensi vaalikaudella tehdä ja eduskuntaryhmän lakimiehenä olen myös ollut tässä mukana. Ensimmäiset suuntaviivat kerrottiin julki kesällä 2016. Tämän jälkeen mallia on valmisteltu ja kehitetty eteenpäin mm. Ruotsin omasta sote-mallistaan saamien kokemusten pohjalta.

Näistä SDP:n suunnitelmista virkamiehiä sitten käskettiin etsimään viat tai sellaisiksi kelpaavat. Luonnollisestikaan SDP:hen ei oltu asiassa yhteydessä ja kysytty, että mikä se meidän sote-mallimme on. Sen sijaan SDP:n ”sote-malli” päätettiin koota kolmesta puolueen puheenjohtajan lehtihaastattelusta ja yhdestä kaksi vuotta sitten puolueen verkkosivulla julkaistusta kannanotosta. Myönnän, että hiukan hymyilytti hallituksen muistiosta lukea, kuinka syntynyt kuva oli jäsentymätön ja osin ristiriitainen. Mitenköhän onnistuisi, jos hallituksen sote-mallia yrittäisi hahmottaa kolmen lehtihaastattelun ja sitä edellisestä sote-mallista tehdyn powerpointin pohjalta…

Joka tapauksessa, näistä lähteistä kootun ”parhaan arvauksen” kimppuun sitten hallituksen muistiossa innolla käydään. Valitettavasti se paras arvaus ei monelta osin ole osunut ihan lähelle. Ja vaikka muistio on paljon vähemmän dramaattinen kuin siitä Ilta-sanomiin tehty juttu, niin muistiossakin spekuloidaan useamman asian olevan perustuslain kannalta ongelmallinen.

Sote-järjestämisen yksityiskohdista löytyy SDP:stä paljon minua parempia asiantuntijoita asioista kertomaan. Kuitenkin arvelin tässä käydä läpi merkittävimmät muistiossa spekuloidut perustuslakiongelmat.  Näitä ”ongelmalliseksi arveltuja kohtia” yhdistää ennekaikkea yksi asia. Ne eivät sisälly SDP:n sote-malliin.

SOTE-kunta

SDP:n mallissa soten järjestämisestä vastaavat kuntia suuremmat itsehallinnolliset alueet, joita kutsutaan sote-kunniksi (retorinen valinta, niitä voitaisiin kutsua myös esim. maakunniksi, mutta sanavalinnalla on haluttu korostaa, että ne keskittyvä sote-palveluiden järjestämiseen, eivätkä ole hallituksen maakuntamallin kaltaisia monialaisia mammutteja). Sote-kunnat perustettaisiin erillisellä lailla, jossa säädetään perusasiat niiden tehtävistä, hallinnosta ym.  Sote-kuntien hallintomalli järjestettäisiin pitkälti samalla tavalla kuin kunnilla ja niinpä osa niiden sääntelystä voitaisiin toteuttaa viittaamalla kuntalakiin.

Kuten hallituksen esittämä maakuntamalli, myös SDP:n sote-kuntamalli perustuu perustuslain 121 §:n 4 momenttiin, jonka mukaan ”Itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla.” Perustuslain näkökulmasta ei mitään ihmeellistä.

Hallituksen muistion laatineilla on tässä kohti ollut osittainen väärinymmärrys, jonka vuoksi muistiossa spekuloidaan sote-kuntien olevan tarkoitettu olevan rinnasteisia nykyisiin kuntiin. Tällöin ne kieltämättä voisivat olla perustuslain kannalta ongelmallisia, koska perustuslain sääntely ei tunne useamman tasoisia tai alueellisesti päällekkäisiä kuntia.

Huoli on siis kuitenkin turha. Vaikka sote-kunnan sääntelyn on tarkoituksenmukaisuussyistä tarkoitus osin perustua jo olemassa olevaan kuntalakiin, sote-kunnat ovat selkeästi kunnista erillinen oma hallinnontasonsa, johon perustuslain 121 § 4 momentti soveltuu.

Sote-kuntien mahdollista määrää ei ole tässä vaiheessa suunnittelussa lyöty lukkoon. Olennaista kuitenkin on, että niiden pitää olla riittävän isoja, jotta kyky sote-palveluiden järjestämiseen voitaisiin taata.

SOTE:N RAHOITUS

Sote-kunnalla olisi verotusoikeus. Lisäksi se saisi toimintaansa valtionosuuksia, joilla myös tasattaisiin sote-kuntien keskinäisiä eroja taloudellisissa voimavaroissa. Koska sote-kunnalla olisi verotusoikeus, se olisi myös velvollinen itse kattamaan mahdolliset tappionsa. Valtiolla olisi vain kriisitilanteessa viimekätinen velvollisuus tulla apuun.

Verotusoikeus kuuluu luontevana osana taloudelliseen itsehallintoon, eikä siinä hallituksen muistiokaan väitä olevan perustuslakiongelmia. Muistiossa sen sijaan spekuloidaan, että jos rahoitus olisi tarkoitus järjestää nykyisen kunnallisveron kautta, voisi ongelmia perustuslain suhteen olla. Kyse on taas muistion laatijoiden omasta arvauksesta. Mitään tällaista ei ole esitetty.

Mielenkiintoisesti muistiossa myös spekuloidaan, että kolme verottajatahoa kahden sijasta johtaisi verorasitukseen kasvuun. Tälle ei kuitenkaan esitetä mitään perusteita. Sote-kunnille siirtyisi osa kuntien tehtävistä ja näitä vastaava osuus verotusoikeudesta. Tässä ei ole mitään, mikä itsessään nostaisi verorasitusta. Verorasitus ei muodostu verottajien määrästä, vaan siitä, miten julkistaloudessa rahaa käytetään tai ei käytetä. SDP:n malli välttäisi hallituksen mallin kustannuksia nostavat sudenkuopat, joten verrattuna hallituksen malliin se todennäköisesti toisi kevyemmän verorasituksen.

Entä miksi sitten sote-kunnalla sitten pitää olla verotusoikeus? Koska näin saadaan järjestäjätaholle oma vastuu taloudestaan ja rahankäytöstään toisin kuin hallituksen mallissa. Tämä on paljon parempi kannustin säästäväisyyteen kuin ”kaikki bailaavat – yksi maksaa”-malli. Eduskunnan eri valiokuntien sote-uudistuksen tiimoilta kuulemat talousasiantuntijat ovat olleet huomattavan yksimielisiä, että soten järjestäjätahoilla tulisi juuri tämän vuoksi olla verotusoikeus.

Yhteenveto – se iso ero

SDP:n sote-mallissa on joitain samoja piirteitä kuin hallituksen sote-esityksessä. Siinä on kuitenkin tietyt ratkaisevat erot. Maakuntia vastaavat sotekunnat keskittyvät sote-palveluihin, eikä niistä ainakaan tässä kohti ole tarkoitus tehdä kolmatta yleistä hallinnon tasoa. Sote-kunnilla on verotusoikeus, jotta niillä on vastuu taloudestaan ja riittävät kannustimet tehokkuuteen. Sote-kuntien määrä määräytyy tarkoituksenmukaisen palvelutuotannon, ei aluevaltapoliittisten intressien mukaan.

Ennen kaikkea, sote-kunnan demokraattisesti valituilla päättäjillä on oikeus päättää sote-palveluiden tuottamistavoista. Näin ne voivat yhdistää sote-kunnan julkiseen palveluntuotantoon yksityisiä ostopalveluita, voivat käyttää asiakasseteleitä ja henkilökohtaista budjettia, voivat hyödyntää olemassa olevia terveydenhuollon kuntayhtymiä ja tehdä yhteistyötä kuntien kanssa.

Sote-kunta voi siis tuottaa palveluita joustavasti ja siten kuin se juuri paikallisesti on tehokkainta ja tarkoituksenmukaisinta ja hyödyntää jo olemassa olevia toimivia rakenteita. Se on aika iso ero verrattuna hallituksen esitykseen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s